*

Welat Nehri Turvallisen ja oikeudenmukaisen Suomen puolesta

Armenialaisten ja kurdien kansanmurha on tunnustettava

  • Armenialaisten kansanmurha (1915)
    Armenialaisten kansanmurha (1915)
  • Kurdien kansanmurha (1988)
    Kurdien kansanmurha (1988)

Armenialaisten kansanmurhasta tuli tänään kuluneeksi 100 vuotta. Ottomaanien imperiumin toimesta toteutetussa kansanmurhassa jopa 1,5 miljoona armenialaista menetti henkensä ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuosina 1915 - 17.

Ottomaanien tavoitteena oli hävittää valtakuntansa ei-turkkilaiset kansat. Armenialaisten lisäksi myös kurdit joutuivat kansanmurhan kohteeksi. Kansanmurhan prosessi alkoi jo 1800-luvulla, mutta se kiihdytettiin tietoisesti imperiumin hajoamisen viimeisinä vuosina nuorturkkilaisten toimesta. Nuorturkkilaiset Kemal Atatürkin johdolla perustivat hajonneen imperiumin raunioille nykyisen Turkin. Siksi historian kirjojen avaus on edelleenkin tabu Turkissa.

Turkki ei ole vieläkään päässyt eroon ottomaanihistoriansa huumasta. Turkissa vallan kahvat käsissään pitävä islamistinen AKP-puolue presidentti Recep Tayyip Erdoganin johdolla haaveilee samanlaisen aseman saavuttamisesta Lähi-idässä ja siksi maalla on sormi pelissä monessa konfliktissa alueella.

Tragedian vuosipäivänä kansanmurhaa on muistettu Armeniassa ja eri puolilla maailmaa. Toistaiseksi toistakymmentä vaikutusvaltaista maata on jo tunnustanut armenialaisten kansanmurhan. Saksa liittyi kansanmurhaa tunnustavien maiden joukkoon tänään. Kansanmurhan vuosipäivän alla paavi Franciscus kutsui armenialaisten kohtaloa viime vuosisadan ensimmäiseksi kansanmurhaksi. Euroopan parlamentti puolestaan kannusti Turkkia tunnustaman kansanmurhan sen vuosipäivänä. Kansainvälinen painostus on suututtanut Turkin valtapuoluetta ennenkin, mutta se on alkanut kantaa hedelmää Turkin sisällä. Valtapuolueen painostuksesta huolimatta Turkin sisällä mm. kurdit, vasemmistolaiset ryhmät ja useat intellektuellit ovat vedonneet kansanmurhan tunnustamisen puolesta viime vuosina.

Myös kurdien kansanmurha on ollut esillä useamman Euroopan maan agendalla viime vuosina. Kurdien kansanmurha on jatkunut eri muodoissa ja eri valtioiden toimesta toistasataa vuotta. Kansainväliseen keskusteluun on noussut erityisesti Saddam Husseinin hallinnon toimeenpanema Anfal-kansanmurhaoperaatio, joka vaati 182.000 uhria. Saddamin hallinto pyrki määrätietoisesti 1970- ja 1980-luvuilla hävittää kurdit hallitsemansa Irakin alueelta. Massamurhien ja kemiallisten aseiden käytön ohessa etninen puhdistus tarkoitti tuhansien kylien, maatalouden ja luonnon hävittämistä sekä satojentuhansien kurdien lähteminen maanpakoon. Kansanmurhan jälki näkyy vahvasti edelleenkin Kurdistanissa. Saddamin hallinnon aikaiset rikokset ihmisyyttä vastaan ovat laajemmin nousseet kansainväliseen tietoon vasta viime vuosina. Eri maissa käydään kampanjointia kansanmurhan tunnustamiseksi.

Kurdien kansanmurhan tiimoilta luovutimme 3097 Suomessa kerättyä allekirjoitusta eduskunnalle 11.4.2014. Allekirjoittajien vaatimuksena oli kurdeihin kohdistuneen Saddam Husseinin hallinnon Anfal-operaation nimellä toimeenpaneman kansanmurhan tunnustaminen. Kurdidelegaatiota vastaanotti tuolloin kansanedustaja Ilkka Kantola (sd.), joka toimi mm. ulkoasiainvaliokunnan ja ihmisoikeusvaltuuskunnan jäsenenä.

Pohjoismaista Ruotsi on tunnustanut sekä ottomaanien toimeenpaneman armenialaisten kansanmurhan että 1980-luvulla Saddam Husseinin hallinnon toimesta toteutetun kurdien kansanmurhan. Tapasin ruotsalaisen kansanedustajan Fredrik Malmin (Folkpartiet) pari viikkoa sitten Helsingissä. Hän kertoi siitä miten Ruotsissa koettiin tärkeäksi tunnustaa kansanmurha, vaikka se ei varsinaisesti kuulukaan valtionpäivien tehtäviin. Ruotsissa kansainvälinen vastuun ja ihmisoikeuksien kunnioituksen nimissä nähtiin tärkeäksi keskustella asiasta ja löytää puolueiden kesken konsensus tehdä kansanmurhan tunnustamiseksi.

Myös Suomen on aika liittyä kansanmurhia tunnustavien valtioiden joukkoon. Vetoan Suomen vastavalittuun eduskuntaan ja piakkoin aloittavaan hallitukseen ottamaan sekä armenialaisten että kurdien kansanmurhan tunnustamisen agendalleen tulevalla hallituskaudella. Kansanmurhien tunnustaminen olisi positiivinen ele ihmisoikeuksien ja maailman rauhan puolesta, ja vähintäänkin pieni lohdutus kansanmurhien uhrien omaisille ja uusille sukupolville.  Kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien nimissä meidän on aika tunnustaa historiassa tapahtuneet rikokset ihmisyyttä vastaan sekä tuomita kaikenlainen eri puolilla maailmaa tapahtuva syrjintä ja etninen puhdistus kansanryhmiä vastaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Niin pitäisi tehdä.100 vuotta on riittävän pitkä aika. Uudet sukupolvet pitäisi vapauttaa esi-isien " syntitaakasta", mikä on historiallinen fakta.
Tosiasioiden tunnustamisen ja Turkin johdon vilpittömän anteeksipyynnön aika on nyt.Olkoonkin kyseessä silloinen Ottomaani-valtio.

Heli Hämäläinen

Käsittääkseni kurdit eivät auttaneet armenialaisia vuonna 1915. Armenialaisetkaan eivät auttaneet kurdeja kun heillä oli täysi työ huolehtia Vuoristo-Karabahin alueella asuvista armenialaisista.

Kaikki kansanmurhat ja etniset puhdistukset tulee tuomita. Itsellämme on vielä muistissa Karjalan etninen puhdistus.

https://www.youtube.com/watch?v=aNb8nopw1E8

https://www.youtube.com/watch?v=OgvQBSSxzck

Käyttäjän welat kuva
Welat Nehri

Kurdeilla ja muillakaan kansoilla ei ollut keinoja puuttua ongelmaan. Ulkovaltoilla olisi kenties ollut, mutta he olivat kansanmurhan ajan hiljaa. Kurdit ovat kokeneet saman kohtalon parisataa vuotta. Nykyäänkin suurvallat heräävät ainoastaan silloin, kun niiden omat intressit ovat vaarassa.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Tänään oli Hesarin mielipidesivulla turkkilaisen suuurlähettilään kanta asiaan: pelkkä juristeriaa. Ei voi muka puhua kansanmurhasta, kun termi keksittiin vasta 1950 -luvulla. Kansanmurha on silti kansanmurha.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Tragikoomisinta oli kuitenkin Putinin osallistuminen muistotilaisuuteen... ja itseasiassa eilen uutista seuratessani tuli mieleen Kurdien asema ja kohtalo.

Jouni Suonsivu

Kaikki kansanmurhat on tekijöiden ja heidän seuraajiensa/jälkeläistensä tunnustettava. Se on rauhantyötä, ainakin ajan myötä.

Armenia ulottuu nykyistä paljon laajemmalle. Armenian omat alueet on palautettava.

Kurdistan sijoittuu koko historialliseen ja nykyiseen Kurdistaniin, joka ulottuu uusien valtioiden Syyria, Irak, Turkki, Iran ja myös Azerbaidzan tätänykyä hallinnoimille lähinnä kurdien historiallisesti aina asuttamille alueille. Kurdien osana etenkin Turkissa ja Syyriassa on ollut ja yhä on pakkosulauttaminen edellisen osalta ns. turkkilaisiksi ja jälkimmäisen osalta arabiaa puhuviksi syyrialaisiksi arabeiksi. Ei näin, vaan Kurdistan. Mieluiten rauhanomaisesti, mutta siltä todellisuus ei näytä.

Molempiin kansoihin kohdistuvat kansanmurhat on tunnustettava. On myös kolmas kansanmurha, joka tehtiin - siis turkkilaiset tekivät - samaan aikaan armenialaisiin kohdistuneen turkkilaisten suorittaman kansanmurhan aikana, nimittäin assyrialaisten kansanmurha: arviolta 200 000 - 500 000 assyrialaista murhattiin. Heitä asuu yhä nykyisen Syyrian koillisosissa ja Irakin pohjoisosissa, etenkin Mosulin lähettyvillä ja itse Mosulissa.

Ilman kansanmurhan tunnustamista ja asiaan liittyvää tehdyn rahallista korvaamista ja ryöstetyn omaisuuden, mukaan lukien maaomaisuuden ja alueiden, palauttamista uhrien jälkeläisille ja heitä edustavalle Armenian tasavallalle - vaikka mikään ei itse tekoa mitätöi - Turkilla ei ole mitään tulevaisuutta. Kurdistaniin kaikkialla on saatava aluksi itsehallinto ja sitten normaali, täysi itsenäisyys: vain kurdeilla itsellään on oikeus hallita itse itseään.

Henkilökohtaisesti en osta koskaan mitään Turkissa valmistettua enkä ole milloinkaan matkustanut maahan. Näin olen toiminut sen ajan, kun olen asioista ollut tietoinen, runsaat kaksikymmentä vuotta.

Kiitos Welat Nehrille tekstistään.

PS Seuraan Kurdistanin tapahtumia ja ainakin seuraavat mediat toimivat myös länsimaisilla kielillä:

http://www.basnews.com
http://www.ekurd.net
http://www.firatnews.com
http://www.rudaw.net

Lisäksi:

http://www.aranews.net
http://www.kurdistantribune.com

Käyttäjän timohellman kuva
Timo Hellman

"Armenia ulottuu nykyistä paljon laajemmalle. Armenian omat alueet on palautettava."

Samaan syssyyn voisi vaatia muinaisen Makedonian rajojen palauttamista. :D

Jouni Suonsivu

Kommenttisi kertoo ymmärryksesi määrän ja laajuuden. Tässä on kyse nykyajassa vaikuttavista asioista, ei vuosituhansien takaisista.

Toimituksen poiminnat