*

Welat Nehri Turvallisen ja oikeudenmukaisen Suomen puolesta

Opin kirjoittamaan äidinkieltäni aikuisiässä Suomessa

  • Äidinkieli sydämellä
    Äidinkieli sydämellä

Vartuin ja kävin peruskoulun kotikaupungissani, Urmiyessa, itä-Kurdistanissa. Äidinkieleni kurdi on ollut aina ainoa kotikieleni. Iranin islamilaisen regiimin vallan alla, vähemmistöillä ei ole koskaan ollut oikeutta oman äidinkielen opetukseen peruskoulussa. Ennen peruskoulun aloittamista en osannut persiaa, joka on ainoa opetuskieli Iranissa. Heti ensimmäisestä päivästä lähtien oman äidinkielen puhuminen koulun alueella oli kiellettyä. Osa kurditaustaisista opettajista katsoi tämän läpisormien, mutta itse opetus käytiin kokonaan persiaksi. Yläasteella persian rinnalle tulivat arabia ja englanti, mutta oma äidinkieli pysyi edelleenkin kiellettynä.

Persian kielen puhuminen jäi vain koulun seinien sisäpuolelle. Ulkona koulukavereiden kanssa ja kotona jatkoimme kurdin puhumista. Kotikaupungissani osa ihmisistä puhuu azeria äidinkielenään ja välillä kuulee myös armenian ja assyrian kieltä, jotka ovat kaupungin pienempiä vähemmistöjä. Lapsuudessani persian kieltä kuuli koulun ulkopuolella vain tiedotusvälineistä ja virallisissa yhteyksissä. Paikoissa, joissa persian kielen hegemonia oli läsnä, asukkaiden muita kieliä pidettiin vain paikallisina kielinä, niitä väheksyttiin ja välillä jopa pilkattiin. Hallinnon mielivalta oli jopa johtanut siihen, että osa ihmisistä häpesi käyttää omaa äidinkieltään julkisesti. Vilkkaille oppilaille se oli kuitenkin keino kyseenalaistaa koulun kummallista käytäntöä ja he uhmasivat sitä puhumalla omaa äidinkieltä opettajan kuullen ja erityisesti silloin, kun henkilökuntaa ei ollut lähettyvillä. Rangaistuksena ei ollut pelkästään jälki-istunto, yhdellä jalalla seisominen pitkäksi aikaa, liitutaulun pyyhkiminen, luokkahuoneen siivoaminen tai vanhempien kutsuminen puhutteluun, vaan siitä sai välillä kunnon selkäsaunan. Siihen aikaan osa opettajista kilpaili kovaotteisimman jätkän tittelistä.

Koulun ulkopuolellakaan ei ollut mitään laillisia keinoja opetella lukemaan ja kirjoittamaan omaa äidinkieltä. Kurdiksi kirjoitettuja kirjoituksia ei löytynyt juuri mistään vapaasti. Meillä kotona ja yhden sukulaisperheen kotona olin törmännyt ns. kiellettyihin kirjoihin. Paljastumisen pelossa kurdinkieliset kirjat suojattiin kaikin keinoin lapsilta. Aikuiset lukivat niitä kenties silloin, kun lapset nukkuivat, eikä kotona ollut vieraita. Sukulaiseni tuomittiin useammaksi vuodeksi vankilaan sen jälkeen, kun ”turvallisuusviranomaiset” löysivät hänen laukustaan kurdijohtaja Abdulrahman Ghassemloun ”kurdit ja Kurdistan” -nimisen kirjan ja vallankumouksellisen kurdilaulajan Şivan Perwerin äänikasetin. Kenties tuon vaikutuksesta heistä tuli myöhemmin minunkin idoleitani. Teini-iässä minua mietitytti myös se miksi ihmiset kuuntelevat kurdinkielisiä ulkomaisia radiolähetyksiä tai katsovat kurdinkielisiä videoita täydessä varovaisuudessa.

Perheemme poliittinen tilanne johti lopulta siihen, että lähdimme maanpakoon 25 vuotta sitten ja lopulta päädyimme Suomeen. Matkalla vietimme kuukausia Turkissa, jossa kurdien kannalta tilanne näytti vieläkin pahemmalta. Kiinnitin tuolloin huomiota siihen, että aikuiset kurdit keskustelivat keskenään turkiksi ja ani harva lapsi osasi kurdia. Myöhemmin sain tietää, että kurdinkielen puhuminenkin on ollut kiellettyä maassa vuosikymmeniä. Vajaassa 70 vuodessa Turkin kansallismielinen politiikka oli pyrkinyt turkkilaistamaan kurdeja. Samansuuntaista politiikkaa on harrastettu Irakissa ja Syyriassa vuosikymmeniä.

Saapuminen Suomeen oli pelastus perheellemme moneltakin kantilta. Täällä asiat olivat monesti täysin vastakkain aikaisempaan verrattuna, sanan positiivisessa merkityksessä.  Enää ei tarvinnut pelätä poliittisen mielipiteensä ja etnisen tai uskonnollisen taustansa johdosta. Oikeusvaltiossa sai harrastaa ja kehittää omaa äidinkieltään ja kulttuuriaan samaan aikaan kuin omaksuu suomalaista kulttuuria ja integroituu suomalaiseen yhteiskuntaan.

Eläminen pois vapauksienriistosta ja vapauteen tottuminen vei vuosia. Sisäinen palo löytää omaa identiteettiä, motivoi minua hakemaan keinoja saada takaisin kaikkea mitä olin menettänyt. Kurdilaulajien vallankumoukselliset sanat soivat päässäni. Minulla oli vihdoinkin mahdollisuuksia saada kurdinkielisiä lehtiä ja kirjoja käsiini. Luin niitä väsymättömästi ja selvittelin vähitellen kurdinkielen sivistyssanoja itselleni. Aloin kirjoittaa samoja tekstejä vihkoihin. Kuuntelin musiikkilevyjä toistensa perään ja kirjoitin niiden sanat paperille. Internetin leviämisen myötä oman kielen ja kulttuurin harrastaminen helpottui valtavasti. Enää materiaalien löytäminen ei ollut kynnyskysymys. Nykyään moni laajalle levinnyt palvelu (esim. Wikipedia, Wikisanakirja, Facebook, Google Translate) ovat saatavilla myös kurdiksi ja netissä on satoja kurdinkielisiä verkkopalveluita ja tuhansia kirjoja sähköisesti. Kirjoja voi tilata vapaasti netin kautta ja niitä voi pienimuotoisesti lainata myös kirjastoista. Osalla oppilaista on myös mahdollista saada oman äidinkielen opetusta suomalaisissa kouluissa ja aikuisillekin järjestetään jonkin verran kurdinkielen kursseja.

Tänään, kansainvälisen äidinkielen päivänä, tunnen ylpeyttä siitä, että otin aikanaan oman äidinkielen luku- ja kirjoitustaidon oppimisen tavoitteeksi. Sen onnistumisesta olen erityisesti kiitollinen maalle, jossa olen saanut kulkea tavoitettani kohti täydessä vapaudessa.

 

Helsingissä 21.2.2016

Welat Nehri

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

W.N.> Saapuminen Suomeen oli pelastus perheellemme moneltakin kantilta. Täällä asiat olivat monesti täysin vastakkain aikaisempaan verrattuna, sanan positiivisessa merkityksessä. Enää ei tarvinnut pelätä poliittisen mielipiteensä ja etnisen tai uskonnollisen taustansa johdosta. Oikeusvaltiossa sai harrastaa ja kehittää omaa äidinkieltään ja kulttuuriaan samaan aikaan kuin omaksuu suomalaista kulttuuria ja integroituu suomalaiseen yhteiskuntaan.

ooo

Hienoa, että muistutat meitä arvokkaista, meille jo itsestään selvistä asioista. Näin ei kaikkialla ole.
Kiitos.

Risto Laine

Länsi-Euroopan maat ovat harvoja alueita maailmassa, jossa voi vapaasti puhua kieltään, vaalia kulttuuriaan ja uskontoa. Täällä voi vapaasti myös vaihtaa uskon ja ei-uskon välillä. Tämä on melko harvinaista ajatellen koko maapallon laajuisesti tälläkin hetkellä.

Ropi Jarrela

On tärkeää, että osaa puhua sen maan kieltä jossa asuu. Kielen puhumisen osaaminen on mielestäni tärkeämpää kuin kirjoittamisen osaaminen. Lapsetkin oppivat ensin puhumaan, ja vasta sitten heidät opetetaan kirjoittamaan.

Jaksan aina ihmetellä sitä, että miksi maahanmuuttajien pitää samanaikaisesti oppia sekä puhumaan, että kirjoittamaan?

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#3

>.....miksi maahanmuuttajien pitää samanaikaisesti oppia sekä puhumaan, että kirjoittamaan?

ooo

No jo. Eipäs ole koskaan pälkähtänyt päähän.

----

Eikä se vieraiden kielten oppiminen voi niin hirveän vaikeata olla. Venäjällekin kun menee, niin kaikki pikkumuksutkin sitä osaa.

Käyttäjän PetriFriari kuva
Petri Friari

Hieno kirjoitus. Äidinkieli ja mahdollisuus sen käyttöön ovat keskeisiä tekijöitä identiteetin muotoutumisessa. Ja hyvin ilmaiset itseäsi myös suomen kielellä. :)

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Kuinka hieno kirjotus, kiitos ja just ratio puhhuu suomalaisten keskinäisestä vainoamisesta, kaikki on niin suhteellista, hiiskattiko met olhan niin vaikeita ja täälähän on tosiaan vappaus puhuakki, kiitos, hyvä sana viikoksi!

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Wikipedian mukaan kurdin kieltä kirjoitetaan sekä arabialaisin että latinalaisin aakkosin. Welat Nehri, kummalla tavoin Sinä opit äidinkielesi kirjoitusasun? Opettelitko sen itse, vai tarvitsitko siihen opetusta?

Oliko Shaahin ajan Iranissa suhtautuminen kurdeihin erilaista verrattuna islamilaisen vallankumouksen jälkeiseen Iraniin?

Toimituksen poiminnat